y(N)olo: toukokuuta 2014

Jou

Oltiin kaikkialla

Komedinen helpotus tähän väliin T. Saku tai joku

Töissä olin oppimismatkalla ympäri Järvenpäätä

Hauskaa

Jaa, elämä on yleisesti ihanaa ja mukavaa aikaa mutta kun olet tilanteessa, paikan päällä elät hetkessä ja et mitä ihmeemmin välitä mistään muusta kuin juuri tapahtuvasta hetkestä. En tiedä miten kertoa asiat siten että minua ymmärrettäisiin edes jollakin tasolla, koska en ole vieläkään löytänyt ihmistä joka ymmärtäisi minua kokonaan tai edes suuremmaksi osaksi. Lyhyen elinaikani aikana olen ollut mahdollisimman tavallinen ja ystävällinen kaikille (vaikka eivät edes tykkäisi minusta) ja yrittänyt olla ylipäätään hyvä ihminen. Olen joka päivästen opetusten, ympäristön avulla tullut tajuntaan että elämä ei ole niin puhdasta ja viatonta. Yläasteen ilmaisutaidontunnit saivat minussa rohkaistua nykyisen itseni juuret sykkimään ja olen niistä ajoista muuttunut suurimmaksi osaksi Aktiiviseksi ja ulossuuntautuvaksi iloiseksi nuoreksi tyypiksi. Viimeaikoina etenkin tämän vuoden lähdettyä käyntiin olen miettinyt asioita erinäkökannoista. Ja olen päätynyt siihen tulokseen että kaikki on rumaa. Vaikka olisit kuinka hyvä ystävä ja yrittäisit parhaasi olla kaikkien kaveri, ystävät puhuvat silti selän takana toisistaan. Olen monen ihmisen hyvä ystävä ja aina kun joku henkilö lähtee piiristä niin muut jauhavat paskaa. Olen kuullut niin monen ihmisen puhuvan läheisistä ystävistään kuraa ja en edes haluaisi tietää mitä minusta mietitään. No mutta tough life, kaikkia ei voi miellyttää, ei edes ystäviä.

En sanoisi etten ikinä, puhuisi pohdiskellen muiden päätöksiä ja tekoja. En todellakaan ole mikään neutraali henkilö, on minullakin mielipiteitä. Mutta jos menet puhumaan asiasta jollekin he voivat ottaa asian paskanpuhumisena ja sitten se juttu leviää ja kellään ei ole hyvä mieli sen jälkeen. En tuomitse jos ystäväni olisi tehnyt väärin mutta kertoisin toki oman mielipiteeni asiasta. Nykyteinien elämä on niin sekavaa draamaa, mitään ei voi tehdä ilman että tulee isompi draama. Jotkut ystävistäni ovat syyllistäneet toista ystävääni tietyistä asioista vaikka olivat itsekin osallisena kyseisessä tapahtumassa, tekopyhiä itsekkäitä, huomiota haluavia ihmisiä jotka ajattelevat että kaikki on aina muiden vikaa, ei sitä tarvitse naida niitä kavereita jos ei halua jakaa yhtä panokumppania muiden kanssa. On myös ihmisiä josta en yksinkertaisesti tykkää mutta en silti ole vittumainen ja ilkeä, yritän parhaani olla kaikkien kaveri yleensä.. On toki kertoja jolloin olen itse ollut lapsellinen osapuoli ja käyttäytynyt tyhmästi mutta virheistä opitaan. Sitten on toisenlaisia kavereita jotka ovat itsekeskeisiä ja loppujen lopulta välittävät vain itsestään vaikka eivät tietoisesti sitä saata tietää. He ovat sekavia ja ajatukset heidän päässään heittelehtivät ja yleinen käytös muuttuu vähänväliä. Ja vielä tottakai ystävät jotka ajan kuluessa ovat muuttuneet hieman ylimielisiksi ja käyttäytyvät kuten olisivat muita parempia. Pikkuseikkoja mutta yleisenkäytöksen rasittavuus huomaa helposti. Hauskaa tässä se vielä on kun en voi kerta kaikkiaan vain luottaa taiko samastua ystäviini koska olen erilainen. Kyllästyn helposti joidenkin ystävien yleiseen käyttäytymiseen ja miten eriskummallisia he ovat. Unohdin melkein mainita ystävät joihin olen yrittänyt pitää yhteyttä mutta toiset osapuolet eivät näytä kiinnostuvan joten olen pikkuhiljaa jättänyt yrittämisen, ehkä kyseiset lukevat tätä postausta :D
On hauskaa kun välillä tunnen oloni todella tyhmäksi ja olen huono ja en ymmärrä asioita, tehtäviä, mitä vaan itse asiassa, kun taas olen joissain asioissa hyvä, mietteliäs ja taitava. Mutta tuo taitavampi tulee harvemmin näytettyä kun olen tietoinen asioista mistä muut eivät ja tajuan asioita mitä muut eivät, yleensä pysyn hiljaa isoissa mietteissäni.

Kamala asia varmaan sanoa, en ole varmaan aina tuntenut näin mutta en välitä perheestäni kummemmin, onhan se ymmärrettävää että samaa verta ollaan ja ovathan perheenjäsenet mukavia mutta välillä tuntuu kuin olisin väärässä paikassa väärään aikaan. Jonkin sortin ulkoinen olo perheen kanssa. Mutta on se kumma kun en voi perheelleni saako ystävilleni kertoa mietteitäni ihmeemmin kun en tykkää puhua perheelleni ja ystävät ovat silti paskapuhujia aina, vaikka kuinka hyviä kamuja ollaan. Mutta tokin on ystäviä joiden seura kelpaa ja ovat kiinnostavia, mutta ehkä vain pari kappaletta sellaisia. Mitä tulee uskontoon, en usko oikeastaan mihinkään ja ei minua ihmeemmin kiinnosta tuollaiset asiat kun johtopäätökseni on se että ei sillä ole väliä kun kuolemme kummiskin pian ja unohdumme kokonaan, yksi tuhansien joukossa mutta asialle voi tehdä muutoksen. Vaikka kuinka karulta se kuulostaa en ajattele että kuoleman jälkeen tapahtuu mitään, sitä vaan sydän pysähtyy ja elämä lähtee ruumiistasi ja siinä se sitten oli. Ei uudelleensyntymisiä tai taivaita, pelkkä kuolema. Toki muut saavat uskoa mihin haluavat mutta jotenkin itselläni ei tärppää tuollaiset asiat. En tiedä miksi kirjoitin tämän tai jos jotain edes kiinnostaa, halusin vaan nyt kerran edes vähän purkaa aatteita ja mitä mietin asioista, Elämä on kaunis asia ja se on ohi pian, parasta nauttia omalla parhaalla mahdollisella tavalla miten viettää sen.

Peace out. - Mitja